Tietoisuus, mitä helvettiä?

Mitä tietoisuus oikeastaan on?

Itselläni meni todella pitkä aika ymmärtää koko sanaa. Muistan, kuinka vuosien ajan kuuntelin ihmisiä, jotka puhuivat tietoisuudesta, kirjoissa puhuttiin tietoisuudesta, luennoilla puhuttiin tietoisuudesta, viisaat ihmiset puhuivat tietoisuudesta. Rehellisesti sanottuna se jopa vähän ärsytti minua. Kaikki tuntuivat tietävän, mistä puhuvat, mutta minä en ymmärtänyt, mitä tietoisuus muka on, mistä sen tunnistaa ja mistä tiedän, olenko tietoinen vai en?

Nyt ymmärrän, että oma matkani kohti tietoisuutta oli alkanut jo kauan ennen kuin osasin käyttää koko sanaa. Olen tutkinut itseäni yli kymmenen vuoden ajan. Olen pohtinut ihmissuhteitani, käyttäytymistäni, tunteitani, pelkojani, haavojani ja valintojani. Vasta viime vuosina olen oikeasti oivaltanut, mistä tietoisuudessa on kyse.

Tietoisuus on minulle ymmärrystä. Ymmärrystä omista tunteista, ymmärrystä siitä, mistä ne tulevat, ymmärrystä siitä miksi käyttäydyn niin kuin käyttäydyn, ymmärrystä siitä miksi reagoin joihinkin asioihin voimakkaammin kuin toisiin ja ymmärrystä siitä miksi olen tehnyt elämässäni tietynlaisia valintoja. Tietoisuutta on myös se, että ymmärrän paremmin, mistä omat haavani, vaille jäämiseni, riittämättömyyden tunteeni ja hylätyksi tulemisen pelkoni ovat syntyneet.

Viisikymmentävuotiaana ymmärrän asioita, joita en ymmärtänyt nelikymppisenä. Enkä varmasti ymmärrä vielä kaikkea sitäkään, mitä kuusikymppisenä ymmärrän. Yksi suurimmista oivalluksistani liittyy ihmisen perustarpeisiin.

Me haluamme tulla nähdyiksi, me haluamme tulla kuulluiksi, me haluamme tulla hyväksytyiksi ja me haluamme olla tarpeellisia. Minä ainakin haluan.

Tiedän, että minulla on tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Tiedän myös, että osa siitä näkyy somessa. Kirjoitan paljon, jaan ajatuksiani, kerron elämästäni. Kyllä siinä on mukana myös tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi. Myönnän sen enkä koe siinä mitään pahaa.

Tiedän myös, että minulla on tarve olla tarpeellinen. Haluan, että joku tarvitsee minua. Haluan auttaa, tukea, olla läsnä ja tuottaa toiselle ihmiselle hyvää. Tiedostan nykyään kuinka tärkeä asia se minulle on.

Samalla olen alkanut ymmärtää jotain muutakin. Oma tarvitsevuuteni mahdollistaa myös toisen ihmisen tarpeellisuuden. Jos en tarvitse ketään, miten kukaan voisi koskaan kokea olevansa minulle tarpeellinen? Parisuhteessa tämä on mielestäni valtavan tärkeä asia. Kun toinen ei enää tunne olevansa tarpeellinen toiselle, ollaan aika pahasti väärällä tiellä.

Tietoisuus on opettanut minulle myös paljon omasta egostani. Minulla on ego siinä missä kaikilla muillakin. Välillä huomaan sen kasvavan, välillä huomaan ajattelevani, että onhan tässä tullut tehtyä paljon. Rehellisesti sanottuna enemmän, kuin moni tekee ehkä koko elämänsä aikana. Joskus pysähdyn sen äärelle ja ajattelen, että onhan tuo aika hemmetin kova suoritus.

Sitten mieleeni tulee kysymys.

Onko tämä egoa vai ei? En tiedä varmasti.

Ajattelen tällä hetkellä niin, että jos pysähdyn itsekseni arvostamaan omaa matkaani, kyse ei välttämättä ole egosta. Jos taas tarvitsen jatkuvasti muiden hyväksyntää, ihailua tai vahvistusta sille, että olen onnistunut, ollaan ehkä egon jäljillä.

Yksi asia on kuitenkin muuttunut vuosien aikana. Nykyään minua kiinnostaa paljon enemmän ihmisen tietoisuus kuin hänen koulutuksensa, tutkintonsa tai tittelinsä. Teoria voi auttaa ymmärtämään ihmistä, mutta tietoisuus on jotain muuta. Tietoisuus on oman elämän tutkimista, oman lapsuuden tutkimista, omien vaille jäämisten tutkimista, omien traumojen tutkimista, omien tunnelukkojen tutkimista ja omien puolustuskeinojen tutkimista.

Ja sitten tullaan siihen kohtaan, jota olen viime vuosina miettinyt paljon.

Miksi ihminen on sellainen kun on, miksi ihminen hakeutuu samanlaisiin ihmissuhteisiin, miksi ihminen pysyy suhteissa joissa voi huonosti?

Miksi rikot omia rajojasi, miksi unohdat itsesi, miksi miellytät ja miksi suoritat?

Miksi pelkäät, miksi koet riittämättömyyttä, miksi tunnet kelpaamattomuutta, miksi tunnet olevasi uhri, miksi sinua kohdellaan aina huonosti? Miksi samat ongelmat toistuvat vuodesta toiseen, miksi syytät muita, miksi kontrolloit muita ihmisiä, miksi loukkaannut samoista asioista yhä uudelleen, miksi sanot vain että minä nyt olen tällainen?

Näitä kysymyksiä moni ei koskaan pysähdy kysymään.

Tiedättekö kuinka paljon ihmiset oikeasti pelkäävät?

Mitä enemmän olen tutkinut itseäni, sitä enemmän olen alkanut nähdä pelkoa myös ympärilläni. Pelko ei aina näytä pelolta, välillä se näyttää kontrolloinnilta, välillä vihalta, välillä vetäytymiseltä, välillä suorittamiselta ja välillä siltä ettei ihminen uskalla rakastaa, luottaa tai olla oma itsensä.

Pelko on tavallaan hieno järjestelmä. sen tehtävä on suojella meitä. Ilman pelkoa emme olisi selvinneet lajina kovinkaan pitkälle.

Silti mietin usein kuinka valtavasti pelko rajoittaa meidän elämäämme. Kuinka moni jättää sanomatta jotain hyvää, kuinka moni ei uskalla pyytää anteeksi ja kuinka moni ei uskalla näyttää heikkouttaan? Kuinka moni ei uskalla asettaa rajoja, kuinka moni ei uskalla lähteä huonosta suhteesta tai kuinka moni ei uskalla jäädä suhteeseen ja kohdata itseään.

Vielä enemmän mietin sitä, mitä minun pelkoni on aiheuttanut muille ihmisille? Tai mitä sinun pelkosi on aiheuttanut muille ihmisille? Kuinka monta kertaa olen itse toiminut pelosta käsin, vetäytynyt, puolustautunut, kontrolloinut, loukkaantunut, aiheuttanut toiselle ihmiselle pahaa oloa ymmärtämättä edes itse mistä oli kyse?

Pelko on valtava pahoinvoinnin lähde. Omaa pahoinvointia ja toisille ihmisille tuotettua pahoinvointia. Ja kaikkein hurjinta on ehkä se, että suurin osa ihmisistä ei edes tiedosta sitä.

Siksi mietin välillä, miten ihmeessä ihmiset voisivat voida hyvin, jos omat pelot ohjaavat elämää tiedostamatta. Miten ihmeessä voisi syntyä hyvinvoiva parisuhde, hyvinvoiva työyhteisö tai hyvinvoiva yhteiskunta, jos niin moni toimii omien pelkojensa kautta niitä edes tunnistamatta.

Minä uskon tänä päivänä, että tietoisuus on ennen kaikkea sisäistä turvaa.

Mitä paremmin ymmärrän itseäni, sitä vähemmän olen omien pelkojeni, haavojeni ja tunnelukkojeni vietävissä. Sitä vähemmän tarvitsen syyttelyä, kontrollointia, puolustelua tai jatkuvaa todistelua. Sitä vähemmän tarvitsen kulisseja.

Siksi minun on vaikea uskoa, että hyvinvointi löytyisi ulkoisista asioista.

Miten ihmeessä isompi rintalihas poistaisi riittämättömyyden tunteen, miten hienompi auto poistaisi hylätyksi tulemisen pelon, miten suurempi titteli toisi sisäisen turvan, miten parempi peppu, hienompi vene, isompi grilli tai täydellisempi someprofiili tekisi ihmisestä hyvinvoivan, jos koko pohja puuttuu.

Jos ihminen ei tunne itseään, jos ihminen ei ymmärrä itseään, jos ihminen ei tiedä miksi toimii niin kuin toimii, jos ihminen ei tiedä miten hänen käytöksensä vaikuttaa muihin ihmisiin.

Siksi ajattelen nykyään, että tietoisuus ei ole vain yksi hyvinvoinnin osa.

Se on koko perusta.