Mitä tehdä, kun kaipaus toiseen ihmiseen käy lähes ylivoimaiseksi, imaisee kaiken voiman, tekee surulliseksi ja rinnassa tuntuu ikävä puristus. Kun on tottunut toisen läsnäoloon ja vuorovaikutukseen, on vaikea olla yhtäkkiä yksin. Tosin suhteesta on saattanut puuttua läheisyys jo kauan aikaa, mutta tuntuuko se sitten vieläkin voimakkaampaa, kaipaus. Kuinka usein me pikkuhiljaa suhteessa päädymme siihen, että toisen koskettamisesta tulee arkipäivää ja vähitellen se hiipuu, unohtuu.
Pitäisikö sille tehdä oma päivänsä, saunalauantai, sylisunnuntai? Suhteen alussa juuri toisen koskettaminen on aivan ihanaa, miksi se muuttuu, arkipäiväistyy, miten sen saisi toimimaan pitkässä suhteessa. Tai sitten me, joiden suhteessa sitä ei juuri ole ollut, eikä ehkä koskaan kaivattu. Sitten se iskee, vuosikymmenen kaipaus hellyyteen, toisen kosketukseen, vyöryy voimalla päälle ja hukuttaa kaiken alleen. Kun toisen koskettaminen ei ole ollut koskaan arkipäivää tai edes juhlaa, sen löytäminen yhdessä voi olla ylivoimaista. Silloin tarvitaan molemmilta todellista taistelua asian korjaamiseksi. Epäilen, että onnistuu erittäin harvoilta.
Miten sen asian kanssa sitten pärjää yksin? Luulen, että moni ei käsittele asioitaan eron jälkeen kunnolla vaan siirtyy seuraavaan suhteeseen. Siihen vaikuttaa varmaankin myös hellyyden kaipuu, johtaako se niihin kuuluisiin laastarisuhteisiin? Sellaisen jälkeen moni ehkä herää todellisuuteen ja joutuu pakon edessä miettimään asioitaan ja viimeinkin käsittelemään omaa egoaan, suuruuttaan ja pienuuttaan, kuten Tommy korostaa. On vaikea pitää rajoistaan kiinni ilman hellyyttä ja sen kaipuussa. Katsoa sitä toista ilman vaaleanpunaisia laseja ja miettiä, millainen toinen on oikeasti ja tuoko hän sinulle onnellisuutta ja oletko itse valmis tuomaan onnea hänen elämäänsä.
Aika on tärkeässä roolissa tässä asiassa, sekä hyvässä, että pahassa. Koska on oikea aika aloittaa uusi suhde? Moni, joka on ollut kauan aikaa yksin, sanoo, että ei enää halua ketään vierelleen, on täysin tyytyväinen yksielämiseen. Ei voisi kuvitellakaan olevansa suhteessa. Hyvä niin, että ihminen on oppinut itsestään jotain ja elää oman näköistä elämäänsä. Sitten olemme me, jotka toivovat, että se ihana, tunteellinen, koskettava, ihana suhde osuisi kohdalle edes kerran. Täynnä toivoa, uskoa paremmasta huomisesta, suhteesta, jossa molemmilla olisi hyvä olla. I wanna go home….
Sydänystävä Mappe
One response
Läheisyyden tarve on meissä ihmisissä sisäänrakennettu perustarve.Haluamme että joku näkee , kuulee ja rakastaa , ja tarvitsemme itse jonkun jota rakastaa. Ihomme tarvitsee lisäksi kosketusta , oksitosiinia. Se voi olla kättelyä , halauksia , lähimmissä suhteissa toki enemmänkin .
Alaston iho iholla mutta vasta kun ensin mielen tasolla kaksi avointa auki olevaa mutta tasapainoista ihmismieltä on koskettanut toisiaan omasta vapaasta tahdosta ja vetovoimasta .
Ja sit kun tätä kaikkea ei syystä tai toisesta ole , kehitämme erilaisia suojakeinoja
”En tartte, en kaipaa , haluan olla vapaa , urheilu riittää , työnarkomaanius riittää , kissa ja koira riittää yms yms . Tai alamme ruokkia pahimmassa tapauksessa itseämme päihteillä ajatellen että siihen unohtuu muut tarpeet.
Ei riitä.
Vain ihminen ihmiselle
Iho iholle
Turvallisuuden tunne
Vapauden tunne olla oma itsensä ja saada tarvita ja olla haluttu
Vain se riittää
Etsiminen on kuitenkin parhaimmillaan kaunis ja antoisa matka…
Jos joku haluaa elää yksin ja kokee onnea se on enemmän kun ok, ja ne jotka kaipaa toista , on ok etsiä kunnes löytää, tärkeintä että oppii nauttimaan myös matkasta …
Elämässä tärkeintä on löytää oma
”My way ”
Monta tapaa olla onnellinen
Etsi kunnes löydöt omasi
Olet ok just sellaisena kun olet 💚