Se kovertaa, raastaa, nakertaa. Kuin musta aukko se imee kaiken valon ja olevaisen sisäänsä minusta, näkymättömiin. Se ivallisesti huutelee merkityksettömyyttäni.
Mieleni alkaa uskoa tyhjyyden toitotusta. Mieleni huomaa kaiken sen, mikä tukee tyhjyyden sanoman oikeaksi. Olen yksin. Kukaan ei muista minua. Kukaan ei lähetä minulle viestiä tai soita. Kukaan ei kysy miten viikonloppuni sujui tai miten viikkoni alkoi. Kukaan ei tiedustele mitä suunnitelmia minulla on tai haluaisinko viettää aikaa yhdessä. Totta kaikki – ja tyhjyyden kuilu syvenee.
Tyhjyys tuntuu niin epämukavalta, että en voi sitä kohdata. Haluan täyttää sen jollain, jotta oloni olisi helpompi. Millä sen täyttäisin – mieli miettii kuumeisesti. Ah, ostin suklaata! Söin sen viidessä minuutissa, tuli paha olo. Voisin hieman pötköttää sohvalla, ja sitten käydä kävelyllä.
Mutta en voi nukahtaa! Selaan hetken somea, jotta piristyn ja voin lähteä kävelylle. Mukavia ajatuksia muilla – koen hetken yhteyttä jättäessäni oman ajatukseni heidän lankaansa. Ja sitten huomaan, että siihen se jää. Olen taas näkymätön. Joku tykkää ajatuksestani ehkä huomenna. Tai ehkä joku tykkäsi siitä jo nyt – täytyy tarkistaa! Niin kuluu ilta, jäi käymättä kävelyllä.
Tyhjyyden tunne yhä seuranani. Ehkä voisin ladata profiilin Tinderiin tai Facebook Daitingiin! Melko nopeasti tulee tykkäyksiä, mutta kaikki swaippaan vasemmalle. Eikö löydy sopivaa, kysyy sovellus. Ei löydy, ei. Sillä mikään näistä ei täytä tyhjyyden tunnettani.
Kaipaan aitoa yhteyttä muihin ihmisiin. Kaipaan sitä, että koen olevani merkityksellinen jollekin. Jollekin sellaiselle, joka nauttii hiljaisuudesta ja rauhallisesta elämänmenosta, koskettaa, ottaa kainaloon, silittää. Jollekin, joka juttelee syvällisiä, ja myös arkisia asioita. Jollekin, joka haluaa aidosti kasvaa yhdessä. Jollekin, joka osaa olla auki haavoinensa, aitona ja rehellisenä itselleen ja toiselle. Jollekin, joka osaa myös hassutella, heittäytyä hetkeen, ja joka on kiinnostunut niin mielen, kehon kuin sielunkin hyvinvoinnista.
Mistä löytäisin tällaisen yhteyden?
Kun pysähdyn sisälläni olevan tyhjyyden tunteen äärelle, huomaan tuon kaiken löytyvän minusta itsestäni. En ole enää tyhjä, kun olen sille läsnä ja hyväksyn sen.
Kiitos, kun pysähdyit kanssani tähän hetkeen. Rakastan sinua <3
Lämmöllä,
Mia
2 Responses
Hei ,Mia kun luin tuon kirjoituksesi niin tunnistan itseni ja jopa ehdin miettiä että kuka kirjoitti minusta.Itkuhan siitä tuli kolahteli sen verran kovaa sydämeen ja sieluun asti.
On lohdullista ja ihana huomata että löysit tien itseesi💞ja uskalsit olla itsellesi läsnä.Matka kohti täyttymystä voi alkaa🫶
Eikö se ole kumma juttu, että me kaikki olemme tårkeitä jollekin, lapsille, vanhemmille, ystäville, mutta se tyhjyyden tunne ei häviä. Se läikehtii kuin aallot rantaan, katoaa välillä, ilmestyäkseen jälleen uudelleen kiusaamaan meitä. Suuri on ihmisen ikävä toisen luo, romanttisesti, hellästi, me toivoisimme itseämme kosketettavan, haluttavan, katsoa toista ja nähdä toisen silmistä rakkaus. Kaipaus siihen toiseen, jonka kädestä voisi pitää kiinni ja luottaa tulevaan. Luoda se kuuluisa yhteys toiseen sydämeen.